Sivin pennut ovat jo kotiutuneet omien ihmistensä luokse. Kolme jäi asumaan ihan Sivin kotikonnuille Joensuuhun. Ensimmäiset pentutreffitkin on jo kuulemma sovittu. Bättis eli Soutajan Senjoriitta ei muuttanut minnekään, sillä se jäi Sivin kaveriksi kotiin. Bättis:

DSC_0193.jpgDSC_0214.jpgDSC_0194.jpg

Bättishän sai lempinimensä heti synnyttyään, koska sillä oli mustat "Batmanlasit" silmien ympärillä. Kyllä minä mustaa löysin (olin löytävinäni) vielä rekisteritietoja täytellessäni ja niinpä Bättis rekisteröitiin kolmeväriseksi. Mustalta näyttänyt väri on miltei häipynyt, joten oikeampi väri saattaa olla valkoinen-ruskea tai valkoinen-riistanvärinen. Aika näyttää ja Bättis kasvaa väreistään piittaamatta. Lapinkoiran kasvattajana olen oppinut, ettei aikuisvärin määritteleminen ole aina ihan helppoa, kun on pennusta kyse. Ei varsinkaan tällaiselle uuden rodun opettelijalle.DSC_0211.jpg

Viimeinen villahousu, muualle muuttaja, odottaa tässä yläkuvassa juhannuksen alla Bättiksen kanssa tulevaa kotiväkeään. Sako Seikkailija lähtikin sitten ihan ulkomaille eli Viroon Muhun saarelle. Uutta kieltä ei kuitenkaan tarvitse välttämättä opetella, sillä isäntäväki on suomalainen.

 

DSC_0206.jpgDSC_0198.jpgDSC_0202.jpg

Aika näyttää, innostuuko Sivin perhe vielä suunnittelemaan toista pentuetta Sivilleen tai Bättikselleen. Ainakin tämän ensimmäisen he hoitivat sydämellään. Ja jos oikein ymmärsin, luopuminen joka pennusta oli vaikeaa ja haikeaa. Siitä voi iloita, että nyt nuo iloiset, reippaat ja hyvinvoivat pennut tuovat iloa omille, uusille perheilleen.

Muhun saarelle muuttaneeseen Sakoon jätin itselleni vielä oikeuden eli Sako on sijoituksessa tuttavaperheessä. Toivottavasti siitä kasvaa kivaluonteinen ja terve, komea uros - jota hyvässä lykyssä vielä käytetään jalostukseenkin. Pääasia kuitenkin, että siellä se saa elää maatalon tiluksilla hyvää koiran elämää yhdessä Pirjon ja Karin kanssa.

PIhakoira on muuten viroksi taani-rootsi õuekoer - eikä yhtään sellaista ole rekisteröitynä Viroon - jos oikein olen ymmärtänyt. Suomen rekisterissä Sakokin on, mutta veikaan, että se tulee ihastuttamaan olemuksellaan koko joukon ihmisiä Suomenlahden eteläpuolella.